Laitasaarelainen maanviljelijä ja valokuvaaja, Ähkysen no 37 isäntä Martti Kesäniemi (s. 1910) kirjoittaa kirjassaan ”Muhoksella muutki kummat” (1996)

Kun Laitasaaren koulun johtokunta muutamaa vuotta ennen tämän vuosisadan alkua valitsi koululleen opettajaksi Inna Lindqvistin, eivät he varmaan aavistaneet, mikä tavaton tarmokkuus ja tahdonvoima liittyi tähän pienikokoiseen, hentoon ja nuoreen opettajaan.

Opettaja huolehti monin tavoin oppilaistaan. Talvisin oli ankaria pakkasia eikä köyhimmillä ollut varaa hankkia lapsilleen kunnon jalkineita. Opettaja lämmitti koulun uuneja ja lasten saapuessa palelluksissa vei heidät pesien loisteeseen, riisui heidän kenkänsä ja lämmitti heidän palelevia jalkojaan.

Muutama vuosi sitten etsin Muhoksen hautausmaalta Laitasaaren opettajan hautapaikan. Opettajan, jonka vaiheita olen yrittänyt kuvata. Jos joku muukin haluaa sen löytää, niin kerrottakoon, että lähellä pääporttia on pappissuvun Strömmerin sukuhaudat. Kun niistä suunnasta luode-pohjoinen-koillinen piirretään puolipallon muotoinen viiva, niin löytyy Lindqvistin hauta, ei kovin etäällä.

Harmaa kivi on tuskin puolta metriä korkeampi, nimen vielä erottaa. Kivi on osittain sammalten peitossa, joka osoittaa ettei tällä haudalla ole kukaan käynyt. Se on unohdettu hauta. Henkilön, joka kerran oli niin suuren Laitasaaren kylän hyvä haltiatar.

Jälkeen 

Siinä seisoessani tämän vaatimattoman muistomerkin äärellä, tuli mieleen eräs Raamatun totuus, joka on toteutunut opettaja Lindqvistin kohdalla ja varmasti tulee toteutumaan meidän kaikkien kohdalla: ”Ihminen täällä aikansa kukoistaa, kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne”.

Tänä vuonna 100 vuotta täyttänyt Laitasaaren Osakaskunta kunnosti opettaja Lindqvistin hautakiven kesän aikana. Onneksi Kesäniemen ennustus ei aivan ehtinyt toteutua; rakastettu opettaja muistetaan edelleen. Lue lisää Innasta ja katso hänen kuvansa tästä artikkelista.

Paikallislehti Tervareitti kirjoitti Osakaskunnasta ja Innasta myös tänään.