Sota-aikaan ja sen jälkeen valtion omistaman Koivikon koulutilan sikala oli yksi Suomen siitossikaloista. Kun ruuasta oli kova puute, piti sianlihan ja läskin jalostus saattaa suurempaan tuotantoon. Armeija tarvitsi ruokaa, samoin sota-ajan jälkeen suuret joukot metsä-, rakennus- ym. työntekijät tarvitsivat ravintoa. Sianlihan ja läskin jalostus oli tärkeää. Metsurien pääruokana oli sianliha ja läski. He paistoivat pannulla rasvaisen lihaläskin ja sekaan ruisleipäpaloja – päivän ateria oli turvattu.

Koivikossa oli maankuulut jalostuskarjut nimeltään Faruk ja Viikinki. Faruk myytiin jalostukseen Pätiälän kartanoon Asikkalaan vuonna 1962. Myynnistä uutisoitiin paikallislehdessä etusivulla kuvalla varustettuna. Faruk jätti Koivikkoon yli 1500 porsasta, Farukin jälkeläisiä myytiin joka puolelle Suomea.

Viikinki oli erikoisesti jalostettu paksun läskin tuotantoon. Viikinki valittiin vuonna 1966 valtakunnan parhaaksi siitoskarjuksi. Parhaimmillaan Viikingin jälkeläisten läskin vahvuudeksi mitattiin jopa 50 mm. Kun Viikinki-karju alkoi käydä vanhaksi eivätkä sitä emakot kovin kiinnostaneet, tuli Koivikon johtaja Sampo ja karjamestari Tatu tahtomaan minua kaveriksi nostamaan Viikinki emakon selkään. Minä menin muutaman oppilaspojan kanssa kaveriksi. Ajanmittaan emakko sitten tekikin toistakymmentä porsasta.

Tämä saattoi olla tämän jalostussuunnan viimeisiä saavutuksia, jonka jälkeen alettiin jalostaa ohutsilavaista sianlihaa. Nykyinen sianliha ei juuri läskiä tunne. Tämän sianjalostuksen päätekijöitä olivat silloinen johtajapariskunta Sampo ja Anja Tahvanainen. He olivat edelläkävijöitä sikojen ja suomenkarjan jalostuksessa.

– Kalevi Leskelä