-
Laukkukaupasta – joka Vuokkia volottaa, se Iitä iikuttaa
Kunne valivo vualimaisen valmistauhut? Onnakko valivo vualimaisen vaimaloih maih valmistauhut tai vallan asetteleheut? 1 Tuollaisella itkuvirrellä saatettiin ”Ruotsi miehet” eli vienalaiset laukkukauppiaat matkaan perheistään. Vienankarjalaiset juuret omaavia asuu yllättävän paljon Laitasaaressa – usea esi-isistämme on kuullut äideiltään ja vaimoiltaan tämänkaltaisen itkuvirren. Moni vienalainen tuli 1920-luvulla vallankumouksen aikaan Suomeen – ensin Ouluun ja sieltä sitten lähikyliin. Olen…
-
Väänäsen vanhaemäntä muistelee – osa 5
Päivärinne oli kylälle merkittävä paikka Päivärinteen sairaala valmistui 1930-luvulla. Päivärinteen paikka oli valittu erityisen hyvin keuhkosairaille sopivaksi: paikka mäntymetsän keskellä, joki lähellä. Päivärinteellä oli oma puutarha ja iso sikala, ja näissä kävi työmiehiä myös Laitasaaren kylältä, mutta Väänäseltä ei oltu Päivärinteellä töissä. Sairaalan potilailta ylijäänyttä ruokaa ei heitetty hukkaan, vaan kuumennettiin ruuaksi sioille. Keuhkotuberkuloosi oli…
-
Joulukalenteri – Tuomas tuo joulun
21.12. Tuomas Talvipäivänseisaus, vuoden lyhin päivä. Joulu alkaa ja miesväki lopettaa työnteon. Auringon pilkahduskin merkitsee poutaista kesää, sumuinen ilma kesähalloja. Joulutöiden muistilista Kotiliesi-lehdestä vuodelta 1925 21.12. pikkuleipien leipominen, esim. tammenlehdet, kookoshiutalerinkilät 22.-23.12. joulukuusen hankkiminen, hiivaleivän, jouluvehnästen ja joulutorttujen leipominen – joulukuusen hankkimista ei pidä lykätä viimeiseen päivään, silloin voi olla pyryilma tai kova pakkanen 23.12.…
-
Jouluostoksille kyläkauppaan
Sain Pietarsaaresta upean kuvan – otettu ilmeisesti 1910-luvulla Laitasaaressa. Kauppa-apulaisena Hilja Hyrkki (s. 1892) Hyrkin no 12 talon neitejä. Toinen kauppa-apulainen on tunnistamatta. Mitä mahdettiin myydä kaupassa tuolloin? Luultavasti kaikkea mahdollista mitä talouksissa tarvittiin.
-
Saarelan tilusasiat
Kuvassa Saarelan asemakaava. Aloittaessani työni Koivikossa 1970-luvun alussa oli ensimmäisiä työtehtäviäni Saarelan meijerin, sahan, myllyn ja Rantakaupan alueiden perustamisen sekä niiden omistussuhteiden selvittäminen. Muhoksen kunta oli hankkinut omistukseensa Saarela 13:8 ja Maitola 13:10 nimiset tilat ja päättänyt lahjoittaa ne Koivikolle. Kunta lahjoitti maat sillä ehdolla, että Muhokselle perustetaan oma maatalousopisto ja sehän toteutuikin.