Avainsana: runot

  • Kevätmieli

    Kuuleassa kevätkuussa keltarinta puiston puussa ensilaulun visertää, aurinkoa ylistää. Linnuilla on hyvä mieli: talvi julma taakse kierii. Maaliskuista ”ti-ti-tyytä” kuunnella lie monta syytä. Koulutyttö juostessaan puiston poikki mennessään kuulee äänen keväisimmän, keksii linnun keltarinnan. Naisten juhlapäivää muistaa: aamupäivin suksi luistaa, oksakimpun, hiihtäen, noutaa pajukissojen äidille, se ”kevät-hei” – talviturjun tuulet vei! Opettaja kukan saa. Aurinkoa…

  • Isien perintö (4.11.1917)

    Ken eloon loihti Suomen korvet, ja kamppaili kanssa karhujen, hallan? Ken hurmetta vuosi, kun sotatorvet soi, vihamiehen, mi murhaten kulki ja ikeeksi laski verisen vallan? Talonpoika se oli, joka raatoi; hän rämeistä perkasi pellot ja söi väliin pettua, viljan halla kun kaatoi. Nälissään taisteli miekoin ja nuijin, edestä vapauden henkensä möi. Hänen on tämä maa…

  • Unikko

    Unikko loimuaa, myöhäinen tulikukka. Sen sisaret jo ovat sammuneet. Punainen unikko. Sydän hiilen musta. Syyssuven iltayö uneksii. Myöhäisunikko ei nuku. Se ei salli punaloimuteriön kääriytyä hiilenmustan sydämensä ympärille. Myöhäinen, unohtunut hymyilee yölle. Elämälle. Juo laulua rakkaudesta. Se itsekin tahtoisi laulaa maailmalle, yölle ja itselleen laulun kiihkeästi eletystä hetkestä. Kenties ensimmäinen yö halloineen tuo kuuraa, taittaa,…

  • Oma maa mansikka, muu maa mustikka!

    Oma maa mansikka, muu maa mustikka! Näin tutusti alkaa Suomen ensimmäisen taiderunoilijan Samuli Kustaa Berghin runo ”Oma maa”. Samuel Gustaf Bergh (s. 2.12.1803 Oulu, k. 48-vuotiaana reumatismiin 5.7.1852 Halikko, haudattiin Ouluun 11.7.), kirjailijanimeltään Kallio ja suomalaisittain Samuli Kustaa Bergh, oli suomalainen runoilija. Hänen tuotantonsa jäi suppeaksi, mutta erityisesti runot ”Ystävälleni”, ”Sirkka” ja ”Oma maa” ovat…

  • Myrskyä päin – runo Merikoskesta

    Öistä lauluas, kuohujes säveltä unhoita en, Merikoski! Tarujas, kuunteli soitin mieleni yhäti uusia: kuohuja, pauhua, värejä, sointuja vireitä tunnelmiin sain kuohulaulussa kosken. Niitä lennätti puhaltava tuuli hulmuvin harjoin mereltä ryntäävä, Pohjan lahdelta. Mutta mieleni vihurituuli vain elämää ja vapautta vaati se kaikelle kahlehditulle… Itkua ihmisen kuunteli hiljeten. Rynnätä tahtoi myrskyä päin! Ja laulaa se tahtoi…