Tietoja Amerikan kävijöistä?


Muutaman talon historiikissa on jo mainittukin Amerikan kävijöitä. Toivoisimme nyt blogin lukijoilta tietoja, kuvia, kirjeitä, dokumentteja ja tarinoita Amerikassa käyneistä tai sinne jääneistä laitasaarelaisista. Myös heidän jälkeläisistään olisi hienoa saada tietoja, sillä blogiin on tulossa myös englanninkielinen osio, jossa keskitytään aluksi nimenomaan Amerikkaan asettuneiden laitasaarelaisiin sekä heidän esi- ja jälkipolviinsa.

Holapan no 51 sivulla Solja kertoo mm. Juho Jaakko Holapan (s. 16.3.1894) Amerikan reissusta. Juho oli lähtiessään 19-vuotias. Matkaseurana hänellä oli Kangas-Parviaisen talosta Eemeli Parviainen (s. 13.12.1891) joka oli tuolloin 21-vuotias. Molempien määränpää oli Houghton Michigan ja Baltic Mine-kaivostyömaa. 1

Korjataanpa tähän tiedot oheisen kuvan henkilöstä, Holappa-sivun kommentin perusteella. Kuvan komea nuori mies onkin siis todennäköisesti Aappo Holappa (17.5.1890), Jaakon velipoika, joka hänkin kävi Michiganissa, minne suurin osa laitasaarelaisista suuntasi. Kuva on skannattu Eemelin sisaren Ida Arolan o.s. Parviaisen (s. 18.11.1884) albumista.

Juuso Hirvonen kirjoitti vuonna 1920 kirjassaan Michiganin kuparialue ja suomalaiset siirtolaiset näin:

Amerikan mantereella asuvien suomalaisten ja toistenkin kansallisuuksien keskuudessa tunnetaan Kuparialue, ja erityisemmin Kuparisaari. Kuparialueeseen kuuluu pohjoisin osa Michiganin valtion yläniemekkeestä. Varsinaisen keskipisteen muodostaa Kuparisaari, joka on Superior-järven ympäröimä ja sen eteläpuolelta mantereesta erottaa Portage-järvi kanavoineen.

Suomalaisen siirtokansamme varhaisempana keskipisteenä on ollut Kuparisaari. Ensimmäiset suomalaiset, jotka asettuivat Calumetiin asumaan, tulivat vuonna 1865. Sitä ennen lienee joku käymätieltä poikennut, niinkuin vanhojen suomalaisten kertomukset toteavat. Edellisinä vuosina olivat paikkakunnan tunnetut kuparikaivannot alottaneet toimintansa ja tarvittiin niihin tottuneita kaivantomiehiä. 2

  1. Solja Holapan tietokanta
  2. Hirvonen, Juuso. 1920. Michiganin kuparialue ja suomalaiset siirtolaiset

17 vastausta artikkeliin “Tietoja Amerikan kävijöistä?”

  1. Moro!
    Juho Rahko (1883-1930)käsittääkseni oli Amerikassa metsätöissä, ja niillä rahoilla osti Rahkolan 11:41.Näin ainakin suvussa kerrotaan.
    T.Pete

    • Joo, Juho Rahkolla oli Amerikan passi päivätty 24.02.1903. Liekö käynyt toistekin? Useammat tekivät parikin reissua jotta saivat rahaa tienattua. Hänen serkkunsa Pietari Juhonp Rahko (s. 1880) näkyy myös ottaneen passin 15.6.1910.

  2. Moro!
    Myös Albert Källström myöhemmin Alpo Sara oli Amerikan kävijöitä.Istui New Hampshiren paikalliskongressissa suvun tietojen mukaan.
    T.Pete

      • Hei Solja!
        Kestin tilalta on myös lähtenyt Amerikkaan kaksi poikaa Antti ja Hannes Kesti. Hannes on elänyt siellä perheettömänä ja kuollut melko nuorena. Antilla on ollut yksi poika Olavi ja hänellä kaksi tytärtä Kathryn ja Sonja. Molemmat tyttäret ovat perheellisiä ja elävät edelleen. Olavi kävi Suomessa kaksi kertaa 1970- luvun taitteessa.
        Antti ja Hannes olivat äidinäitini Hiljan veljiä. He kaikki ovat syntyneet Kestin tilalla 1800-luvun lopulla.
        Minulla on jonkin verran koottuna tietoa isoäitini perheestä, joten jos sinulla jossain vaiheessa on aikaa, niin voitaisiin käydä niitä läpi. Asun Oulussa.

        • Aivan, Antti Aaponpoika (s. 1882) ja veljensä Johannes Aaponpoika (s. 1891) menivät Amerikkaan. Antin passi oli päivätty 12.09.1902 ja Hanneksen 15.06.1915. Minulla näkyy olevan jonkinverran tätä sinun sukuasi, joten voitaisiin tosiaan vertailla tietoja – ja uuttakin vastaanotetaan mieluusti. Hienoa, että olette olleet yhteyksissä sukulaisiinne rapakon taa! Laitapa sähköpostia solja@laitasaari.fi

  3. Juho Siekkinen Lipon talosta (entinen Jurvakainen)kävi Heikki Arolan kanssa Amerikassa täältä joen eteläpuolelta.

  4. Kekkolasta lähti Huttu suku Amerikkaan. He tulivat Kekkolaan Pudasjärveltä. Myös Pikkaraisen pojan Matti Pikkaraisen eli Karjalaisen pojat Matti ja Kalle lähtivät leviämmän leivän perään. Jälkeläisiä edelleen siellä.

  5. Isäni sisko Meimi Matilda(syntynyt 7.1.1898) lähti Amerikkaan jo 18-vuotiaana. Ensimmäinen maailmansota riehui ja Atlantilla upposi laivoja. Kotiväki oli jännittänyt ja odottanut Amerikan postia pitkän aikaa. Mutta tulihan se viimein. Amerikassa ollessaan Meimi avioitui Heino Ahon kanssa ja he saivat kolme poikaa. Nyt on enää siellä elossa yksi serkkuni Jack Aho. Hänkin on vieraillut Suomessa muutaman kerran. Meimi vietti siis koko loppuelämänsä siellä ja hän kuoli 18.6.1998.

    • Isäsi Martti kirjoittaa hauskasti kirjassaan ”Muhoksella muutki kummat” Amerikan kirjeistä, kuinka niitä oli luettu innolla ja nuuskittu ihania Amerikan tuoksuja. Isäsi kirja on kerrassaan mainio – luin sen taas kertaalleen muutaman vuoden tauon jälkeen. Siellä olisi paljon juttuja joita toivomme saavamme sopivilta osin lainata myös tänne blogiin, kaikkien lukijoiden iloksi. Näitä on harvempi aivan kirjaksi asti ylös laittanut! Puhumattakaan valokuvista, joita isäsi on ottanut jo 1920-luvulla!

  6. Juuso (Josef) s.2.1.1865 Pudasjärvellä, käytti sukunimeä Iso-Määttä, lähti Amerikkaan vuosisadan vaihteen tienoilla, eikä palannut enää Suomeen. Julistettu kuolleeksi Muhoksen KO:n päätöksellä 7.5.1963, jolloin poistettu rekisteristämme. Merkintä täällä naimaton. Hänellä oli kuitenkin perhettä Amerikassa ja seuraava sukupolvi on vieraillut Suomessa; Muhoksella ja Pudasjärvellä.

    • Muhos rippikirja, 1891-1901, Laitasaari 16 Isomäättä näkyy tosiaankin mainittu Juuso Juusonp Pääaho myöh Isomäättä merkinnällä muuttanut Amerikkaan. Todennäköisesti muutto on tapahtunut 1890-luvun alussa koska hänellä ei ole ehtoollismerkintöjä sivulla.

  7. Moro!
    Tullut tässä mieleen,olisikohan jollain tietoa,mitä se Juho Rahko(1883-1930) on siellä Amerikassa tehnyt?Ja missä päin? Suvussa puhuvat,että metsähommia.Kiinnostaa kun se on tämän Rahkolan perustaja.
    T.Pete

    • Siirtolaisuusinstituutin sivustolta (vaatii jäsenyyden) näen että Juho Rahko on ollut 19 vuotias lähtiessään Amerikkaan. Hän on tehnyt matkan Hangon kautta kuten useimmat siirtolaiset. Matkalippu maksoi 356 SMK, eli ei kovin halpa! Hangosta matka alkoi Arcturus laivalla, ilmeisesti Liverpooliin ja siitä Oceanicilla eteenpäin Amerikkaan. Kohdeosavaltio on ollut Minnesota ja Ely:n kaupunki. Metsätöitä minäkin ounastelen, mutta tarkistetaanpa. Tsekkaan myös laivan matkustajaluettelon, mitä siitä löytyy.

      • Ellis Islandin matkustajaluetteloista Juho löytyy! Mainitaan että hän on naimaton – ammatti Farmer eli maanviljelijä. Kerrotaan että hän menee ystävänsä Antti Kestin luokse – hei – tästä Antista olen tainnut vastikään kirjottaa Kesti 35:een. Samalla luettelosivulla näyttäisi olevan muitakin muhoslaisia, sukunimistä päätellen – Kaarle Jurvelin, Juho Viinikanoja, Heikki Jurvelin, Kalle Kaiponen, Jaakko Mertaniemi. Voivat tietty olla utajärvisiäkin.