Kesäisiä muistoja – havaintoja orimattilalaisten Pohjanmaan matkoilta

Iltapuoli oli käsissä kun kuljimme pitkin kuuluisia Limingan niittyjä. Entistä mainettansa eivät nämä kauttaaltansa enään kannata. Pikku metsää (pajustoja) oli nähtävissä suurilla aloilla, joitten välillä kasvoi lyhyttä lehtiheinää. Metsättömillä paikoin, ottaen huomioon yleisen kuivuuden, oli heinä heikonlaista eikä siis niin mainetta ansaitseva kuin suuri, peninkulmia käsittävä pinta-ala. Eräällä kohdalla näimme 6 kirkkoa yhta aikaa. Silmänkanto sinistä, josta luultavasti jatkui Pohjanlahden siintävä pinta.

Vielä muutaman tunnin matka ja niin saavuimme Ouluun. Käveltyä kaupungissa, jossa N.M. Kr. yhdistys parhaillaan alkoi monipäiväistä kokoustansa ja jonka alkupuheita meilläkin oli tilaisuus kuunnella, päätimme tämän päivän työn.

Seuraavana päivänä, kun ei ollut tilaisuutta kohta aamusta jatkaa matkaa, tarkastelimme vielä kaupunkia. Näimme Oulun tervahovin rauniot ja miten tervavenheitä laskettiin alas Oulun koskesta ja miten ne tyhjennettiin rannalle, johon jo jälkeen palon oli karttunut pitkiä tervatynnyripinoja. Mittailtiin komeita, noin 70-100 metrisiä rautaisia kaarisiltoja. Kun vielä olimme tarkastelleet tunnetun Åströmin nahkatehtaan laaja-alaiset ja suuret rakennukset, läksimme höyryvenheellä ylös Oulun jokea Muhoksen pitäjän Koivikon maanviljelyskoululle.

Oulunjokivarsi alapuolella Pyhäkoskea on asuttua ja hyvin viljeltyä, ja kauniita näköaloja avautuu tuon tuostakin kulkijan silmään. Vähän välillä röyhelsi tervavenheitä vastaamme. Useissa kohti olivat tervankuljettajat kahvinkeittohommissa rannalla. Lohipato oli myös sivuutettava, jossa muuan ei-suomalainen osteli parhaillaan kaloja. Vihdoin oli tämä 40 km matka kuljettu ja olimme Muhoksen pitäjän kirkolla.

Noin 1 km laivarannasta sijaitsee Koivikon maanviljelyskoulu, johon suuntasimme matkamme. Sinne tultua saimme kuulla, ettei johtaja ole kotona ja ettemme siitä syystä saa nähdä seikkaperäisiä suoviljelyskokeita. Käsityöopettaja tarjoutui kuitenkin oppaaksemme ja niin tarkastelimme opistoa puolelta ja toiselta.

Viimeksi katselimme rakennuksia ja tulimme meijeristä navettaan, jossa erittäin herätti huomiota katosta tuleva valo sekä tulipalon varalle rakennettu lehmäin irtipäästämislaitos, jolla yksi henkilö muutamassa sekunnissa voi päästää irti koko karjan. Heitimme hyvästit ja palasimme Valkola -nimiseen taloon, josta luvattiin majapaikka.

Tilaisuuden tarjoutuessa päätimme käyttää sitä hyväksemme ja käydä katsomassa Pyhäkoskea. Hankittua opas, joka samalla souti poikki Oulun joen, joka tältä kohden oli 1 km leveä, marssimme ylös Pyhäkosken rantaa noin 5 km aina Leppiniemen talon kohdalle, josta myös huvimatkailijoilla sanottiin olevan tapana koskea laskea.

Niissä paikoin, missä tie kulki likempänä rantaa, oli meillä tilaisuus tarkastella kosken kuohuja ja alas tulevia terva- ja huvivenheitä. Oli hauskaa ja samalla hirvittävää nähdä miten mahtava luonnon voima heitteli noin 15 metr. pitkää venhettä, jossa mies vakavana ja tarkkaavana istui perästä kuormaansa ohjaamassa.

Vaikka oli jo puoliyö, kun pääsimme perille, oli vielä ”näköpäivä”. llman tarkkaamatta olisi voinut lukea hienointa painosta. Tähän asti oli koski mutkikasta ja teki tässä äkkikäänteen. Käännekohdalla näki kosken vyöryä ylöspäin noin 3 km. Koski tältä kohtaa oli kapea ja korkeitten äkkijyrkkien kallioitten välissä. Veden pintaan rannalta oli ainakin 20 metr. Eräässä kohden oli tilaisuus, varta vasten asetetun nuoran avulla, päästä alas veden rajaan. Siellä sai nähdä miten veden vyöry vuosituhansissa oli uurtanut kallioon syviä uuneja ja lokeroita ja miten se nytkin vaahtoavana hyökyi kallion kylkeen.

Pikku maksusta olisi täältä voinut koskea laskea alas Muhoksen kirkolle, mutta mantereen miehiä kun olimme, emme uskaltaneet antautua tuohon luonnonvoiman tuimasti lennättämään kelkkaan, mitä oppaamme suuresti ihmetteli. Poimittuamme muutamia kiviä veden rajasta ja katseltuamme rannalla olevia savuja, joiden ympärille talon lehmät olivat kerääntyneet sääskiä pakoon, läksimme paluumatkalle omilla kulkuneuvoillamme.

Aurinko alkoi myös näkyä ollen ainoastaan 1 1/2 tuntia näkymättömissä. Kolmisen tuntia levättyä Muhoksella jatkettiin paluumatkaa alas Ouluun. Taaskin tuli tervavenheitä vastaamme, sisällä jauhoja ym. tarvetta, vaan nyt kävi kulku sauvomalla pitkin rantoja aina Muhoksen yläpuolelle. Tässä tuli sitten venheet nostaa pyörien päälle ja kulettaa kuormat hevosella ohi Pyhä- ja Niskakosken aina Oulunjärveen asti.

Tämmöisen tervantuonnin ja kaupunkimatkan sanottiin kestävän 4-6 viikkoa. Silläkin tavoin elää paljous ihmisiä, puuhaten parhaan maanviljelysajan tervanpoltto- ja puunkolontahommissa. Päästyä takaisin Ouluun varustauduimme kotituomisilla ja heitimme kaupungille hyvästit.

Kokkolasta, tunnettu raatista, ei ole juuri erikoista sanottavaa. Matkakumppaniksi sieltä saimme mm. naisia, jotka täysillä tupakkivehkeillä farustettuina puutolloilla käryyttivät hyvin oppineesti tupakkia, kolistaen tuon tuosta piippuansa pieksun varteen. Kysyttäissä onko se yleinen tapa paikkakunnalla, saimme suomenkielisen vastauksen ”en ymmärrä suomea”.

Seuraavilta asemilta tulevat matkustajat olivat enimmäkseen omituisesti puettuja ”heränneitä” – körttiläisiä – jotka matkustivat, niinkuin meilläkin oli aikomus, Lapualle. Siellä alkoi heillä monipäiväinen suuri herännäisjuhla. Oli jo myöhänen ilta, kun päästiin Lapuan asemalle, jossa yövyimme majataloon.

Kun olimme unella ym. itseämme virkistäneet, aloimme taas tehdä huomioita. Asumukset tässä niinkuin koko matkan varrella olivat suuria ja kaksinkertaisia. Joka talossa oli kaksi, toisissa kolme asuinrakennusta.
Ruokakello oli useissa taloissa, mutta ei niin kuin Etelä-Suomessa, vaan päärakennuksessa keskellä kattoa matalalla jalalla. Läpi katon tuli nuora kellosta alas eteiseen, josta sitä voi tarvittaissa soittaa.

Lapuanjoki juoksee läpi suuren ja kauniin Lapuan kirkonkylä, jossa oli mm. 10 kauppapuotia, kaksi oluttehdasta ja harmoonitehdas. Suurustettua läksimme kunnallisneuvos Lagerstedtia tapamaan. ^{1 2}